Dragonmelonta kuuluu maailman vanhimpien urheilulajien joukkoon ja lienee vanhin melonnan kilpailumuodoista. Dragonmelontakilpailut alkoivat Etelä-Kiinassa jo runsaat 2500 vuotta sitten.
Suomessa dragonmelonta on yritysten ja yhteisöjen välistä värikästä työpaikkaliikuntaa, johon liittyy vahvasti hyväntekeväisyystoiminta. Helsingissä järjestetyt melontakilpailut ovat tukeneet HUS:n Lasten ja nuortensairaalan vastasyntyneiden teho-osaston toimintaa jo yli 500000 euron verran. Lahjoitusvaroilla on voitu hankkia Lastenklinikalle hengityskoneita. Kilpailuja on järjestetty eripuolilla Suomea vuodesta 1990 alkaen Helsingin ohella mm. Turussa. Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa.