Eskimopyörähdys
Arviolta yli 90 prosenttia melonnan aktiiviharrastajista ei osaa eskimopyörähdystä ainakaan todellisissa olosuhteissa eikä sen taitaminen ole myöskään vähimmässäkään määrin melontaharrastuksen aloittamisen edellytys. Eskimopyörähdystä pidetään avomeriolosuhteissa melovalle tarpeellisena taitona ja se on eräs parhaista pelastautumiskeinoista, mikäli myrskyävällä merellä tai kuohuavassa koskessa tulee kaaduttua.
Monet lajin aloittamista harkitsevat epäilevät melojan jäävän kaatumistilanteessa kiinni kajakkiinsa pää alaspäin roikkumaan, mikäli meloja ei hallitse pyörähdystekniikkaa. Tosiassa kajakista tipahtaa puolivälissä kaatumista ulos eivätkä hiuksetkaan useimmiten kunnolla pääse kastumaan. Niin ja se aukkopeite aukeaa!
Erilaisiin eskimopyörähdystekniikoihin voit tutustua oheisen linkin kautta. Jatkoyhteys eskimotaitureiden sivulla sisältää myös videoklipsejä. Siitä vaan kuvaruudun ääressä harjoittelemaan!
Retkeilijän varusteet
Tämä artikkeli on julkaistu HKK:n Melaset-jäsentiedotuslehden numerossa 2 / 1993.
MOTTO: Viisas ei kohtaa suuria vaikeuksia, hän selvittää ongelmat jo silloin kun ne vielä ovat pieniä.
Melontaretki harvoin sujuu täysin odotusten mukaan. Sää, tuulet, toiset vesillä liikkuvat tai oma fysiologia saattavat muuttaa retken luonteen ennalta arvaamattomaan suuntaan. Silti melontaankin sopii yllä mainittu kiinalainen viisaus. Mikään ei oikeastaan tule viisaalle yllätyksenä. Ja mikä parasta, viisaus karttuu kokemuksen myötä. Melonta tarjoaakin lukemattomia mahdollisuuksia kaukoviisauden harjoittamiseen - sen melojallekin tavallisimman ja imelimmän viisauden lajin, jälkiviisauden, sijasta.
Moni vaara vesillä voidaan välttää tai rajoittaa siedettäväksi olemalla jo maalla fiksu. Retken huolellinen suunnittelu, reitin valinta ja sopivan varareitin miettiminen valmiiksi sekä sopivan väljä aikataulu edesauttavat retken onnistumista. Suunnitelman pääpiirteet tulee myös kirjata vajakirjaan ja saattaa kotoväen tietoon. Matkaan ei pidä lähteä oudolla kanootilla ja tutunkin kanootin kunto tulisi varmistaa etukäteen. Ja kannattaa olla sosiaalinen, sillä merellä huolet enemmän kuin puoliintuvat, kun jos on kaveri matkassa.
Meloja saattaa joutua julistamaan hätätilan, jonka syynä on 1) toiset vesillä liikkujat, 2) tapaturma tai sairauskohtaus, 3) kaluston rikkoutuminen tai katoaminen tai 4) kanootin kaatuminen. Nämä eivät ole toisensa poissulkevia, vaan vaikeudet pyrkivät kasaantumaan. Yksi vaikeus johtaa toiseen.
Fiksujen melojien lisäksi vesillä liikkujia on muitakin. Muskeliveneet, vesiskootterit tai laivat eivät aina kunnioita tai edes huomaa melojia. Toiset vesillä liikkujat on pidettävä mielessä ja melontareitit suunniteltava venereitit huomioiden eli niitä välttäen. Värikäs vaatetus, kanootti ja mela sekä viimekädessä melan heilutus auttavat välttämään yhteentörmäyksiä ja läheltä piti -tilanteita veneiden kanssa. Ongelma-ajat ovat auringon laskuaika ja pimeä. Pimeän aikana vesiliikennesääntöjenkin mukaan melojalla tulisikin olla taskulamppu, turvavilkku tai Kiilu (eräänlainen "kemiallinen valo").
Kanootin kaatuminen ja melojan joutuminen veden varaan on etenkin maallikoiden näkökulmasta se suurin riski, joka melojaa voi kohdata. Totta, kanootti voi kaatua ja se tekee sen usein juuri silloin kun se vähiten olisi tarpeen. Jos olosuhteet ovat vaikeat, mahdollisuudet katastrofiinkin ovat olemassa. Kesäaikaankin merivesi on ulompana riittävän kylmää aiheuttamaan kevyesti pukeutuneen uimarin kohmettumisen ja kangistumisen. Parhaat varokeinot kaatumisongelmiin ovat löydettävissä taitopuolelta: eskimopyörähdys- sekä pelastamis- ja pelastautumistaidot. Lisäksi varalla tulisi olla hätäraketteja. Kun päällä on lämmön huuhtoutumista vähentävä vaatetus (kylmän veden aikaan kuivapuku tai vastaava) pystyy avun tuloa vedessä odottamaan pidemmänkin ajan. Yksinäisen melojan pelastautumisväline, melakelluke, tulisi kuulua jokaisen melojan varusteisiin. Mikäli lastattua kajakkia ei saada x-reskutuksella tyhjennytyksi vedestä, niin tarvitaan äyskäri.
Kanootin kaatumiseen johtaa melojan tarkkaavaisuuden herpaantuminen, jonka syynä on uupumus ja ´veren sokerin´ tipahtaminen. Retkellä tulisikin pitää taukoja riittävän usein, muistaa juoda riittävästi (litra/20 km) ja haukata välipalaa tarvittaessa myös melonnan aikana. Eräänlaiset rynnäkköeväät taskussa tai kansiköysissä ovat aina paikallaan siltä varalta, että merenkäynnin ja tuulen takia aukkopeitteen avaaminen on liian uskallettua.
Kanootti saattaa myös rikkoutua. Tavallisimmin se tapahtuu kiviin rannan läheisyydessä, mutta myös vedellä täyttyneen kajakin varomaton käsittely rikkoo sen. Ilmastointiteippi muodostaa melojan monipuolisen kajakinkorjausvälineistön, jolla tilapäisesti pystyy korjaamaan kajakin kuin kajakin. Peräsin- ja jalkatukiongelmia varten tulisi olla mukana myös jonkin verran sopivia ruuveja. Melan rikkoutuminen esimerkiksi pelastamisyrityksen aikana johtaa "ojasta allikkoon", jos mukana ei ole varamelaa. Tuulella on voimaa, se saattaa myös tempaista melan, joka ei ole karkuremmillä kiinni. Kaatuneen melojan kanootti saattaa karata tuulen ajamana ja tilanne on vakava, jos meloja on yksin. Kanootti saattaa lähteä vesille omin päin myös rannasta Ruotsinlaivojen aaltojen houkuttelemina, jos sitä ei ole vedetty maihin kyllin korkealle.
Radionkuuntelu kuuluu melojan harrastuksiin retkelläkin. Metsäradion lisäksi kannattaa kuunnella ainakin uutiset ja sää. Merisääennusteen ja omien säähavaintojen perusteella voi tehdä retkien jatkosuunnitelmat. Radiosta kuulee myös, mikäli armeija tulee pitämään sotaharjoituksia tai harrastamaan kovapanosammuntoja.
Sydänkohtausta ei kannata saada kanootissa. Jos sairauskohtaus yllättää kyseessä on vakava tilanne. Retken johtajalle tuleekin etukäteen kertoa seikat, jotka voivat vaikuttaa melojan suorituskykyyn (sydänvika, sokeritauti, epilepsia, raskaus tms.). Vesillä aurinkoa saa kuin huomaamatta niin paljon, että iho palaa eikä yöllä tule uni. Varustautuminen aurinkovoiteella, pitkähihaisilla paidoilla ja lakilla käy ennaltaehkäisynä. Silmätkin voivat saada liikaa aurinkoa. Seurauksena on lumisokeuden kaltainen ylirasitustila. Aurinkolasien käyttö vesillä ei ole diivailua. Kädet ovat melojan työkalut. Niitä kannattaa säästää viimalta ja kylmältä. Rannesuojat estävät jännetuppitulehdukset.
Rannallakaan ei aina ole turvassa. Liukkaalla, kallioisella luodolla voi jalka nyrjähtää, ruuanlaitossa kuuma keitto polttaa nälkäisen melojan kädet, nuotiontekijän kirves lipsahtaa, ampiainen tai käärme tuikata... Pienempiä ongelmia ovat sitten päänsärky ja hammassärky. Kipulääkkeitä, antihistamiinia sekä suppea ensiapupakkaus tulisi olla ainakin retken johtajan mukana. Jokaisella melojalla tulee tietenkin olla omat henkilökohtaiset lääkkeet. Turvapuhelin kuuluu ainakin retken johtajan varusteisiin. Se parantaa ratkaisevasti avunsaantimahdollisuuksia. Retkilaivueessa olisi hyvä olla mukana myös ainakin yksi kaksikko, jolla heikkokuntoisempi meloja on tuotavissa maihin.
Onnistunut retki ei useinkaan synny sattumalta, vaan vaatii hikeä ja vaivannäköä sekä etukäteen että retken aikana. Onnistuneen retken jälkeen onkin sitä mahtavampi olo. Muistot lämmittävät pitkään. Kokemuksen karttuessa on mahdollista osallistua yhä vaativimpiin retkiin ja yltää uusiin elämyksiin. Ja kenties jopa viisastua.
Melontaretkellä tulisi olla mukana jäljempänä mainitut tarvikkeet. Tarvikkeet on jaoteltu armeijan malliin ryhmäkohtaisiin tarvikkeisiin ja henkilökohtaisiin tarvikkeisiin.
Retkenjohtajan erityistarvikkeet |
Melojan henkilökohtaiset tarvikkeet |
|
|
Yllä olevien tarvikkeiden kuljetus voidaan jakaa ryhmän kesken. Tarvittavat ryhmän ja yksittäisen melojan varusteet on syytä suhteuttaa melontareittiin, sääolosuhteisiin, mukana oleviin kanssa melojiin jne. Kaikki varusteet eivät ole joka lenkillä suinkaa välttämättömiä tai tarpeellisia.
Turvaohje
Merenkulkuhallitus julkaisi 1.4.1997 yleisohjeen melonnan turvallisuudesta. Ohje perustuu Suomen Kanoottiliiton kokoaman työryhmän laatimaan esitykseen. Tämä Merenkulkuhallituksen vahvistama ohje määrittää hyvän melontaturvallisuuden puitteet. Ohje ei ole lain, asetuksen tai määräyksen virallista statusta omaava asiakirja, vaan sen noudattaminen on vapaaehtoista. Se muodostaa kuitenkin selkeät puitteet melonnan piirissä työskentelevien ja vapaa-aikaa viettävien toiminnalle.
Merenkulkuhallituksen melonnan turvaohjeen lyhennetty versio
Kanootin omistajan on pidettävä kanootti melontakelpoisena ja muutenkin asianmukaisessa kunnossa. Kanootin rakenteen, varusteiden, lujuuden ja vakavuuden on oltava sellaiset, että se on turvallinen niillä kulkuvesillä ja niissä olosuhteissa, missä sitä käytetään.
Kanootissa tulee olla kellukkeet tai vedenpitävät laipiot ja sen tulee olla niin rakennettu ja varustettu, että se vedellä täytettynä ja kutakin henkilöä kohti 10 kg:n kuormalla kuormitettuna vaakatasossa pysyy pinnalla.
Koskenlaskussa saa käyttää ainoastaan sellaisia kanootteja, jotka ovat valmistajan ilmoituksen mukaan koskenlaskuun soveltuvia.
Kanootin perusvarustus on seuraava:
- mela(t)
- olosuhteisiin ja melojalle sopiva melonta- ja pelastusliivi tai kelluntapukine kullekin melojalle
- kajakeissa aukkopeite
- avoimissa kanooteissa kiinnitetyt ilmapussit tai vastaavat keulassa ja perässä ja/tai kansinarut
- tyhjennyspumppu, äyskäri tai muu tyhjennyslaite
Kanootissa tulee olla kiinnitettynä turvaohje: "Kanootin varomaton käyttö voi aiheuttaa käyttäjälle vaaran. Käytä meloessasi aina melontaliiviä."
Melojan varusteisiin kuuluvat melontaretken tai melontatapahtuman johtajan harkinnan mukaan:
- melonta- tai pelastusliivi päälle puettuna
- melonta-asu ja varavaatetus olosuhteiden mukaiset
- kuiva- tai märkäpuku, jos veden lämpötila ja kaatumisvaiheessa arvioitu vedessäoloaika huomioon ottaen hypotermian vaara on todennäköinen
- riittävästi suojaava kypärä erityisesti koskenlaskussa ja muissakin tilanteissa, joissa olosuhteet sitä edellyttävät
- kompassi ja kartta
- melojan on heijastimin, valaismin, viirein tms. huolehdittava näkyvyydestään kaikissa sää- ja valaisuolosuhteissa
Retkenjohtajan ja kouluttajan varusteisiin kuuluvat edellämainittujen lisäksi:
- koskenlaskussa ohjaajanliivi, muutoin tehtävään sopiva melontaliivi
- hinausvyö tai -köysi
- koskenlaskussa liivissä oleva heittoliina
- pilli
- hätäraketit, sumutorvi ja tutkaheijastin, kun liikutaan merellä tai suurilla sisävesillä
- hypotermiapaketti
- ensiapupakkaus
- kanootin paikkaustarvikkeet ja korjausvälineet
- puukko tai katkaisuveitsi
- radio- tai matkapuhelin
- radio
Melontaretken tai -tapahtuman johtajalla saa olla enintään 16 hengen tai 10 kanootin ryhmä valvonnassaan. Jos olosuhteet osanottajien lukumäärän huomioon ottaen sitä edellyttävät, retkelle tulee lisäksi valita yksi tai useampi eri kanootissa tai turvaveneessä oleva pätevä apuohjaaja.
Melontaretken tai -tapahtuman järjestäjällä tulee olla pelastautumissuunnitelma, josta ennalta on tehty selkoa tapahtuman osallistujille. Vaativaa melontaretkeä varten on varmistettava osallistujien kokemus, taito ja kestävyys sekä harkittava turvaveneen tarve. Tällöin on myös pelastautumista ennalta harjoiteltava osanottajien kesken. Toiminnan järjestäjän turvapäälliköllä tai muulla vastuuhenkilöllä on tehtävän luonteen edellyttämät henkilökohtaiset ominaisuudet sekä riittävä taito, kokemus ja tieto, mikä osoitetaan Suomen Kanoottiliiton myöntämällä melontaoppaan pätevyystodistuksella. Henkilön tulee olla vähintään 18 vuoden ikäinen.
Vuokrakanoottia ei saa luovuttaa henkilölle, jolla ilmeisesti ei ole sen käyttöön tarvittavaa kykyä ja taitoa tai jonka varusteet olosuhteisiin nähden ovat puutteelliset. Kanootin vuokraajalle on tiedotettava melonnan turvallisuusvaatimuksista.
Helpoissa olosuhteissa tai muuten erityisistä syistä voidaan tapahtuman vastuuhenkilön harkinnan mukaan poiketa MKH:n vahvistaman ohjeen vaatimuksista.
Koskiluokitus on seuraava: Kosket jaetaan luokkiin I - VI, X. Vedenkorkeuden vaihtelu voi muuttaa koskiluokitusta. Koskiluokka I on helppo ja VI äärimmäisen vaikea. Luokka X on totaalisen laskukelvoton ja melominen johtaa kuolemaan.